Grillausta ja Lambruskoa

Tapahtuman päivämäärä: lauantai 11.08.2018Ilmoittaudu!

Loppukesä huipentuu elokuussa Sastamalassa. Klubin syyskausi pyöräytetään käyntiin tänä vuonna poikkeuksellisesti LA 11.8.

Klubilaiset kutsutaan italialaiseen iltaan Sastamalaan, Bache Benen tiluksille grillamaan ja nauttimaan ruokaan sopivista huippu-Lambruskoista. Viinien luonteesta johtuen ateriamme on hyvin lihapainotteinen. Iltaa emännöi Tanja Turunen. Paikanpäälle lähdetään joko yhteiskuljetuksella tai yhtä matkaa Matkahuollon kyydillä – riippuen osallistujamäärästä.

Lähtöaika tulee olemaan noin klo 14 tietämissä (onhan kyseessä lauantai-päivä), ja päivällisen pituudeksi arvioidaan n. 4 tuntia. Retken toteuttamiseen tarvitaan vähintään kymmenen (10) herkkusuuta – mielellään tietysti enemmän. 😄  Kustannus näihin hulabaloihin on vaivaiset 50 euroa, ja sillä saa kyllä vatsansa täyteen sekä maisteltua jopa 7 viiniä. Ilmoittautuminen avataan pian ja se sulkeutuu jo viikkoa ennen tilaisuutta.

Nyt ilmoitettu ennakkohinta ei vielä sisällä kuljetuskustannuksia, mutta teemme kovasti töitä sen eteen, ettei lisäkustannuksia juuri enempää syntyisi.

Tapahtumasta tiedoitetaan vielä tarkemmin kaikilla kanavilamme sitä mukaa kun järjestelyt varmistuvat.

Tiedoite päivitetty 13.7.18

Kirjoittanut 26.6.2018 kategoriassa Tulevat tapahtumat. Jätä kommentti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.