Riojan klassikot vs. uuden tyylin viinit – materiaali nyt netissä!

Tapahtuman päivämäärä: keskiviikko 19.02.2014

Rioja-tastingin materiaalit ovat nyt saatavilla! Kiitokset mukana olleille ja illan isännälle, Jarmolle!

Rioja Esityskalvot   ?neriyor Viinipisteet_rioja   Viinipisteet_rioja

Riojan viinialueen maine kantautui maailmalle jo satoja vuosia sitten. Tänä päivänä suomen kuuluisin viinibloggarikin on hurahtanut alueen tuotantoon.

Rioja on Espanjan ensimmäinen laatuviini ja taatun alkuperän tunnuksen saanut viinialue. Siellä on myös Espanjan tiukimmat säännöt punaviinien kypsytykselle ennen myyntiin laskemista. Viinien kypsytyksellä onkin suuri merkitys 2014 puhuttaessa klassisesta ja nykytyylistä.

Tänä cheap jerseys päivänä suuntaus on nuorehkoihin huipentuu viineihin. Nykyään ei ole itsestään Stage selvää, että Heikin parhaina matkassa vuosina kaikista rypäleistä pyritään tekemään Gran Reservaa. wholesale mlb jerseys Vähimmäiskypsytysajat toki toteutetaan, wholesale mlb jerseys muttei En yhtään pidempään. Myös suppeamman alkuperäalueen viinit sekä palstaviinit kasvattavat koko ajan osuuttaan.

Illan isännöi: Jarmo wholesale nba jerseys Makkonen

Kirjoittanut 26.1.2014 kategoriassa Menneet tapahtumat. Jätä kommentti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *